lauantai 12. syyskuuta 2015

Talkoilua

Olen pitkään miettinyt, kirjoittaakko vai olla kirjoittamatta. varsinkin kun sanotaan että kuulopuheisiin ei ole luottamista.

Syynä tähän pohtimiseen on Vongoivan kammin rakentaminen talkoilla ja kuinka se meni. Itse en ollut paikanpäällä rakentamassa, niin siinä mielessä lukijoiden on syytä suhtautua kirjoitukseeni varauksellisesti.

Hieno asia että vaeltajien joukosta löytyy ihmisiä, jotka saavat mukaansa uusia ihmisiä, jotka ovat valmiita uhraamaan omaa aikaansa ja osaamistaan yhteiseksi hyväksi. Tämä on vanha suomalainen perinne ja tätä on syytä edelleenkin jatkaa, mutta myös kehittää.
Halu tämän toiminnan kehittämiseen on ehkä se tärkein syy, että haluan tästä kirjoittaa.
Ohtamaan Jounin voi tässä yhteydessä mainita erikseen, koska Jouni on tehnyt merkittävän työpanoksen tämän perinteen hengissä pitämiseksi ja jo muutamien projektien toteutusvaiheeseen huolehtimisesta.

Eli Vongoivan kammi piti kunnostaa. Kunnostaminen muuttui uuden kammin tekemiseksi, tämä oli tietona jo kuitenkin hyvissä ajoin ennen talkoita. Humpin Manu antoi suunnittelun pohjaksi piirustukset, jotka löytyvät Manun tekemästä aihetta käsittelevästä kirjasta.
Monestakin eri syystä itse tiesin jo hyvissä ajoin että en ole lähdössä mukaan paikanpäälle rakentamaan. Ajattelinkin tehdä oman työpanokseni etukäteen ja tarkentaa näitä Manun tekemiä suunnitelmia. Tavoitteenani oli että paikanpäällä rakentajien ei tarvitsisi kovin paljoa suunnitella, vaan että he saisivat keskittyä konkreettisesti rakentamiseen. Lisäksi suoritin vähän "kerjäämistä" hankkimalla osan tarvittavista materiaaleista ja lähettämällä ne Sodankylään edelleen kammin paikalle toimitettavaksi.

Yritin hyvissä ajoin herätellä keskustelua Google +:n asialle varatuilla sivuilla kammin piirustuksista, mittasuhteista jne, mutta huonolla menestyksellä. Tuntui että asia ei ketään kiinnosta.
Tein suunnitelmat ja työjärjestys suunnittelun ja tarkensin kuvat runkojen mitoitustasolle.
Olisiko ollut viikko talkoiden alkamiseen, kun keskustelu vähän heräsi ja tämän seurauksena päivitin vähän suunnitelmia viime "metreillä".
Mutta sitten talkoiden aattona alkoi kuulua kummia.
Sain puhelinsoiton talkoisiin menijöiltä, metsähallitus on päättänyt, että kammi toteutetaan tuulettuvalla alapohjalla. Ja jatkokysymys oli, että ehtisinko päivittää suunitelmat sen mukaiseksi, aikaakin olisi ollut muutama tunti.
Kävimme asiasta pitkähkön keskustelun, tällä talkooaikataululla ja resurssimäärällä rakenteen toteuttaminen ei ensinnäkään olisi ollut mahdollista ja toisekseen sellaista ratkaisua ei ollut kukaan suunnitellut, eikä ehtisi suunnittelemaan. Puhelun aikana yritin mielessäni hahmotella, että miten siinä mallissa turpeet saataisin asennettua, kuinka korkealle kammi nousisi maasta, mikä olisi alapohjaratkaisu jne... Keskustelun lopputuloksena tulimme siihen johtopäätökseen, että tuulettuvaa alapohjaa sinne ei tehdä, puulattia voidaan kyllä toteuttaa. Jälkikäteen tässä ehdotuksessa oli erikoista se, että ilmeisesti puiston henkilökunta joka tätä ehdotti, ei ollut kuitenkaan materiaalipuolella tähän edes varautunut.

Toinen asia joka tässä yhteydessä tuli ilmi, oli se että kammin turpeiden alusrakenne toteutetaankin raakapontilla eikä pyöreillä hankituilla koivurangoilla. Samoin runko oli tarkoitus toteuttaa sahatavarasta.
Tätäkään ei ollut kukaan sen enempää suunnitellut, valitettavasti. Kammin seinien kannalta päätös varmasti ok, mutta katon osalla ehkäpä 21mm vahva raakapontti vaatii aivan erilaisen tukirakenteen kuin 40 mm koivuranka.

Talkoot alkoi ja työ edistyi, talkooväki teki hyvää työtä. Valokuva terveisiäkin tuli ja yksi pitkähkö puhelinkeskustelukin käytiin ratkaisuista ja niiden vaihtoehtoista ja vaikutuksista.
Jostain syystä metsähallituksen hankkimien materiaalien suhteen oli ongelmana niiden riittämättömyys, eli työt eivät voineet edetä koko ajan. Tästä syystä vrmaankaan työjärjestys ei aina voinut edetä loogisessa järjestyksessä, kun piti odotella paikalle haettavia lisämateriaaleja.
Suunnitelmatkin olivat päivittyneet matkan varrella, sisätila ratkaisut, ikkunan suunnan, ovenpaikan jne. kannalta mielestäni paikan päällä tehtiin hyviä ratkaisuja.
Kammin etuseinä päätettiin tehdä pystysuoraan ja purueristeisenä. Olen keskustellut useamman talkoissa mukana olleen kanssa ja minulle ei ole oikein selvinnyt, että kuka tämän muutoksen keksi ja mitä etua sillä haettiin. Ongelmaksi paikanpäällä lähinnä tuli se, että seinään ei oltu varattu riittävästi purua.
Vinolla etuseinän toteutuksella olisin nähnyt kaksi etua. Siinä mallissa ulko-ovi olisi luontaisesti pyrkinyt menemään kiinni, eli se tiivistyisi paremmin, toiseksi turveseinäisenä siitä olisi tullut varmasti lämpimämpi, erityisesti lattian rajan eristävyyttä jäin miettimään. Tosin tässä pitää taas sanoa, että en ole paikanpäällä nähnyt tehtyä toteutusta, tämä on vain teoreettista arvuuttelua.

Materiaalipulasta ja varmasti myös kohteen haastavasta sijainnista johtuen talkooviikko ei aivan riittänyt työn saamiseksi valmiiksi. Tästä syystä kohteen ehkä tulevaisuuden kannalta tärkein osa-alue eli vesikate jäi kesken ja siitä toteutettiin ns. väliaikainen ratkaisu, josta tuli eri materiaalien "sekamelska" epämääräisessä järjestyksessä asennettuna. Toivottavasti se kestää ja toimii.
Monesti näiden suhteen ei jatkossa ns. peruuteta riittävän pitkästi taaksepäin jotta hyvä lopputulos varmistuisi. Väliaikaiset ratkaisut pitäisi purkaa kaikki pois ja toteuttaa rakenne, niin kuin se on suunniteltu. On niin helppo vaan ajatella, että eiköhän ne piiloon jäävät ratkaisut ole jo hyvin toteutettu.

Kaikkein huolestuttavin asia minulle selvisi vasta jälkikäteen käydyissa keskusteluissa talkoolaisten kanssa.
Joku oli metsähallituksessa tehnyt päätöksen, että kammin runko toteutetaan lämpökäsitellyllä puulla.
Mitä se sitten tarkoittaa? Lämpökäsittely vaikuttaa merkittävästi puun ominaisuuksiin, positiivista on että sen säänkestävyys paranee. Mutta negatiivista on se, että puun lujuusominaisuudet merkittävästi huononee. Sen halkeamisherkkyys kasvaa ja siitä syystä suositeltava kiinnitystapa on käyttää poraruuveja tai naulauksessa esiporausta puun halkeilun eliminoimikseksi. Toisekseen näistä lujuusominaisuuksien muuttumisesta johtuen lämpökäsiteltyä puuta ei suositella käytettäväksi kantavissa rakenteissa.
Lämpökäsitelty puu
Eli meillä on kammissa kantavan rakenteena materiaali, jota ei siihen suositella, kiinitykset on tehty vastoin suosituksia ja sen päällä on laudoitus, jonka tarvittava tukiväli olisi tiheämpi, kuin mitä nyt on toteutettu. Vähän huolestuttaa, mutta toivottavasti rakenne kestää.

Eli hatunnosto talkoolaisille, jotka olivat paikanpäällä toteuttamassa tätä merkittävää hanketta. Heidän vikansa ei ole se, että mielestäni metsähallitus hoiti oman osuutensa tästä projektista tai ainakin projektin valmistelusta huonosti.



Kuinka jatkossa olisi hyvä toimia vastaavissa (toivottavasti vielä tulevissa) projekteissa.
Ensinnäkin hankkeelle pitää nimetä metsähallituksen puolelta vastuuhenkilö, joka oikeasti ottaa vastuuta hankkeen suunnittelusta ja materiaalihankinnoista. Rakentamisen osaaminen ei olisi huono lisä tälle henkilölle.
Hanke pitää suunnitella hyvissä ajoin, suunnittelun voi aivan hyvin hoitaa talkoilla, mutta suunnitelijat kaipaavat työhönsä asiaa tuntevan keskutelukumppanin metsähallituksen puolelta, että suunnittelu etenisi tilaajan haluamaan suuntaan.
Kun suunnittelu ja materiaalipuoli on saatu hallintaan, niin sen jälkeen on syytä tehdä projektin tarkka työsuunnittelu. Talkooprojekteissa on välttämätöntä tehdä erityisen tarkka aikataulutus, mielellään päiväkohtaisesti. Se on ainoa tapa selvittää tarvittavien resurssien määritys.

Käytännön toteutukselle on nimettävä vastuuhenkilö, joka paikanpäällä ohjaa toimintaa ja seuraa esim aikataulumielessä työn etenemistä. Hän myöskin varmistaa jo etukäteen, että kaikki tarvittavat työvälineet ja tarvikkeet ovat varmasti paikalla silloin kun niitä tarvitaan.
Samoin hänen tärkeä tehtävänsä on valvoa, että turvallisuusasiat ovat kunnossa koko talkootyön ajan.
Toinen merkittävä asia talkoiden onnistumiselle on ns. huoltotoimenpiteet. Olisi hyvä, että talkoiden muona ym. huollosta ottaisi vastuun joku tai jotkut henkilöt. He voisivat jo etukäteen varmistaa tarvittavien välineiden ja ruokatarpeiden määrät. He osaisivat antaa talkoolaisille tarvittavat lisäohjeet siitä, mihin talkoolaisten olisi hyvä varautua omin toimin. Luonnollisesti talkoiden aikainen ruokahuolto hoituisi heidän tai hänen ohjauksessaan. Ei ole mikään pikkuasia huolehtia, että esim 10 tai 15 henkilön ruokahuolto toimii viikon ajan. Samoin kosteilla keleillä varusteiden kuivaus ym on merkittävässä roolissa. Ei suotta sanota, että se on luonto pois, kun housut on märkänä, ja varsinkin jos samaan aikaan on vielä nälkä.

Eli vielä kerran varmistukseksi, nyt tehdyn toteutuksen arviointi perustuu käymiini keskuteluihin muutamien talkoolaisten kanssa ja valokuviin mitä projektista on esitetty.
Toiseksi haluaisin että metsähallituksen puolella ymmärrettäisiin se, että mikä mahdollisuus tällaiseen toimintatapaan liittyy. Mutta onnistuminen tässä edellyttää myös heidän puoleltaan sitoutumista ja asioihin perehtymistä.

Suurkiitos puolestani kaikille talkoolaisille, jotka uhrasivat omaa aikaansa tämän yhteisen hankkeen parissa.




perjantai 11. syyskuuta 2015

Vaellus on tunnetta, ei tuskaista tekemistä

2.9.15
Työ on ainut ilomme, onneksi laiskuus intohimomme.
Lomalle lähtö tuntui päivä päivältä siirtyvän eteenpäin, mutta lopulta päätin että keskiviikkona 29.8. töiden niin sallittua käännän nokkani kohti etelälappia.
Niinpä n. 18:30 olinkin lähtövalmiina, tällä kertaa lähtövalmistelut tapahtui lennosta.
Ruuat kävin nappaamassa pikaisesti, kaupan hyllyjen välissä syntyi ostoslista korvien väliin ja ei kun ostoksille.
Varusteiden pakkaus suunnilleen samalla mallilla, kävin varusteet läpi ja mukaan otin aina sen, joka tuntui olevan tarpeellista, sen isommin suunnittelematta mitään.
Roni ja Soolo koira kyytiin, kanootti auton katolle ja menoksi, edessä reilun kahdeksan tunnin ajomatka.
Lämpötila laski yön aikana ja alimmillaan auton mittari näytti ulkolämpötilaksi -2 astetta. Noin klo 03 saavuin välitavoitteeseen, mökin pihalle. Varusteet nopeasti sisälle ja nukkumaan.

3.9.15
Muutaman tunnin nukkumisen jälkeen nousin aamukahvin keittoon. Sitten epämääräisesti pakattujen varusteiden järjestely ja pakkaus. Noin klo 10 olin valmis siirtymään suunnitellulle lähtöpaikalle.
Ensimmäinen pysähdys Roninmaalle: Siitä pieni patikointireissu katsomaan Julmalammen julmia rantoja, hieno paikka kaikessa pienuudessaan ja karuudessaan.

Paluu takaisin autolla ja vielä muutama kilometri ajoa metsäautotietä pitkin Välijärven salmelle. Vieläkin arvuuttelin, että käynkö ensin kanootin kanssa katsastelemassa Välijärven ja Lehtojärven suunnalla, mutta päätinkuitenkin lähteä suoraan Pienen Välijärven suuntaan.
Laskin kanootin rantaan ja siirsin varusteet kyytiin. Sitten koirat kyytiin ja n. klo 13 lähdin myötävirtaan melomaan.
Soolon pienen alkuinnostuksen jälkeen matka alkoi sujumaan ihan hyvin. Tämä oli nimittäin ensimmäinen kerta, kun molemmat koirat olivat yhtäaikaa kanootissa ja eihän tämä Soololle muutenkaan ollut kuin toinen kerta kanootin kyydissä.
Sen verran olen jo Sooloa oppinut tuntemaan, että tiesin jo etukäteen ettei tämä tule tuottamaan sille mitään ylivoimasta vaikeutta. Pienen jokiosuuden jälkeen siirryimme Pienen Välijärven vesille. Maisemat on täällä varsin karut, järven rannat kiviset ja rinteet putoavat varsin jyrkkänä järven rannoille. Myöhemmin kuulinkin että järvet täällä ovat varsin syviä, monet niistä n. 20 m syviä.








Pikkuhiljaa meloskellen saavuimme järven kaakkoispäähän järvestä laskevan Pölkkykosken niskalle.
Meloin pohjoispuolen rantaan ja käskin koirien hypätä rannalle ja lähdin katselemaan eteenpäin meno mahdollisuuksia. Kosken läpi ei kanootilla ollut asiaa, joten katsoin sopivaa vetoreittiä. Maasto oli melko kivikkoista, mutta kyllä sieltä kanootin kanssa pääsee, kun ei kuuntele kaikkia naarmutusääniä. Koiratkin innostuivat uintihommista ja uivat kanootin rantautumispaikalla jonkin aikaa.

video
Siirsin ensin varusteet jonkin matkaa kosken alapuolelle ja vedin sen jälkeen kanootin perässä Ison Pölkkyjärven puolelle. Edessä näytti olevan sopiva taukopaikka, joten siirsin tavarat ja Soolon takaisin kanoottiin. Ajattelin että saadaan Ronille samalla hyvä harjoitus, ettei koiran tarvitse aina olla kanootissa vaan se voisi välillä seurata  rannalta etenemistä. Ensin se ihmetteli, sitten se meinasi lähteä uimaan perään, mutta lopulta se oivalsi että rantoja pitkin voisi myös juosta.

Keittelin taukopaikalla kahvit ja kahvitauon jälkeen nousin ylös viereisen vaaran päälle testaamaan että toimisiko siellä puhelin. Alhaalla järven rannassa ei nimittäin ollut puhelimessa kenttää lainkaan.
Ylhäällä puhelin toimikin juuri ja juuri.
Tuuli kävi melko voimakkaasti etelästä, mutta lähdimme jatkamaan matkaa vastatuuleen n. 15:45.
Kiersin ensin Pölkkyjärven niemen ja jatkoin sieltä kohti seuraavaa niemennokkaa ja sieltä edelleen kohti järven kaakkois kärkeä. Kuikkapariskunta uiskenteli järvellä ja seuraili menoamme. Noin tunnin melonnan jälkeen löytyi järven kaakkoispäässä olevasta niemennokasta loistava leiripaikka.

Siirsin varusteet maihin ja laitoin kodan pystyyn. Tein päivällisen, nautiskelin luonnon rauhasta ja kuuntelin läheisen puron suulta tulevaa veden solinaa. Illemmalla meloin Pikku Pölkkyjärvestä tulevan puron suulle katsomaan, miten siitä pääsisi kanootilla. Puron suu on varsin kivinen ja edestäkin päin kuului kohinaa, joten sielläkin lienee pieniä hidasteita.
Järven lounaisrannalla näytti olevan useita soutuveneitä, niin meloin myöskin sinne rannalle ja kävimme koirien kanssa katsomassa maastosta siellä olevan vanhan metsäautotien kuntoa. Ilmeisesti se on vieläkin autolla ajettavassa kunnossa.
Auringonlaskun aikaan sain ihailla hienoa luonnon tarjoamaa värileikkiä ja illan hämärtyessä virittelin vielä nuotion niemennokkaan. Luonto oli hyvin hiljainen, mutta illan hämärissä pääsin kuuntelemaan joutsenten keskustelua, joka kuului                                     varmaankin jostain läheiseltä järveltä.


4.9.
Aamulla heräilin noin klo 06, rauhalliset aamutouhut ja varusteiden pakkaus. Osan tavaroistani jätin kanootin alle odottamaan paluutani.
Laitoin Ronille laukut selkään ja nostin rinkan omille olkapäille. Suuntasin kohti Sunitunturinlampea. Nousu Sunitunturille nosti hien pintaan, mutta nousun ansiosta pääsee yleensä katselemaan mukavia maisemia. Eihän nämä nousut niin isoja täällä ole, mutta ei laiskamies niin paljoa tarvi, että hiki tulee pintaan.
Pidin lammella pienen juomatauon ja suuntasin siitä ns. korkeuskäyriä pitkin kohti Sunijärveä.
Reitti kulki mukavassa kurussa, jonka pohjalla virtasi pieni tunturipuro. Lähellä Sunijärveä puron vesi kohisikin mukavina pieninä putouksina kohti järveä.
Järven rantaan tultuani löysin taas hienon leiripaikan pienestä niemennokasta

Laittelin taas kodan pystyyn ja nautiskelin karun tunturijärven maisemista. Maisemia katsellessani huomasin, kun maakotkapariskunta lensi puidenlatvojen tasalla Sunitunturin rinteillä, lienevätköhän paikallisia asukkaita. Kodan vierestä löytyi sopivalta etäisyydeltä pari puuta ja viritinkin riippumaton puiden väliin. Tuuli puhalsi järveltä melko voimakkaasti ja se keinuttelikin minua mukavasti loikoillessani riippumatossa.


Noin klo 13 lähdin nousemaan Sunitunturin kaakkoista huippua kohti. Huipulta avautui hienot maisemat Suni- ja Luolajärven suuntaan. Samoin Pikku Pölkkyjärvi näkyi tänne hyvin. Tilhet lentelivät huipulla olevien puiden latvoissa, olisiko niillä jo suunta kohti etelää?
Lähdin laskeutumaan kaakon suuntaan ja tulinkin jyrkän kalliojyrkänteen yläreunalle. Laskureitti piti hakea jyrkänteen itäpuolelta, koukkasin jyrkänteen alle ja jatkoin sieltä laskeutumista Sunijoen suuntaan. Järven rantaan tultuani käännyin takaisin ja kävelin rantoja pitkin leiripaikalle. Rantavedestä löytyi kuolleen poron luuranko ja myöskin todella vanhan veneen lahonnut "raato".
Parin tunnin patikoinnin jälkeen palasin takaisin leiriin tekemään päivällistä.
Päivällisen jälkeen huomasin kun tuulihaukka pariskunta istuskeli tunturin rinteellä puiden latvassa.

Nousin vielä uudestaan tunturille, tällä kertaa Sunitunturin korkeimmalle huipulle, tällä kertaa reissuun kului noin tunti aikaa. Todella hienoa on vain kuljeskella ilman mitään kantamusta ja nautiskella luonnosta.
Illalla vielä lätyn paistoa ja taas kerran hienon värileikin seuraamista auringon laskun mukana.
Ja tietysti vielä nuotiolla istuskelua illan hämärässä. Leiripaikalla oli valmiiksi vanha kelo nuotiopaikan vieressä, jossa oli hyvä istuskella ja nautiskella edelleenkin ympärillä olevasta luonnonrauhasta. Illan hämärässä kuului kuinka joutsenet huutelivat jossain Luolajärven suunnalla.
Väistämättä tämän illan aikana tuli mieleen, että hieno vaellusreissu voi onnistua ilman raskaita ponnisteluja. Päivä oli ollut todella hieno.







5.9.jatkui
Yöllä alkanut vesisade jatkui vielä aamulla, venyttelin ylösnousua ja aamupalankaan kanssa ei ollut mitään kiirettä. Sade tuntui kuitenkin vaan jatkuvan, laitoin kevyen repun selkään ja sadeviitan päälle ja suuntasin itään kohti Sunijoen "suuta". Eli kävelin järven rantoja pitkin joen lähtöpaikalle. Sääkin poutautui melkein heti lähdön jälkeen, niin sadeviitankin sai heittää reppuun.
Heti alusta asti pieni joki virtailee reippaasti ja oikeastaan koko näkyvän osan se näytti koskiselta. Vähän aikaa haeskelin sopivaa ylityspaikkaa ja sekin löytyi. Kehotin Ronia odottamaan rannalla, mutta Soolo yritti tulla perässäni ja jäi kiville vikisemään perääni. Olihan edessä Soolon ensimmäinen joen ylitys. Roni tulikin tueksi ja näytti sille mallia ja hyvinhän se selvisi tästä testistä.
Vähän matkaa käveltyämme näin kaksi joutsenta järvellä. Joutsenet uiskentelivat meitä väistäen pitemmälle järven suuntaan. Tässä lienee syylliset eilisen illan joutsenten huuteluun.

Matka jatkui järven rantoja pitkin, rinteet putosivat varsin jyrkkänä järvelle ja nousimmekin ylemmäs ja oikaisimme Sunijärven etelään pistävän lahden pohjukkaa kohti. Lahden pohjukan jatkona oli pieni suoalue ja sen perältä kuului houkutteleva kohina, joten oli pakko suunnata ääntä kohti. Sieltä löytyikin mukava pieni putous ja koski, kun Mustarinnan tunturista valui puroa pitkin vedet alas.
Tälle alueelle näytti olevan hyvin tyypillistä nämä virtaavat purot, niitä oli tämän tästä järvien rannoilla.
videoPutouksen ihailun jälkeen matka jatkui ja otinkin suunnan Luolakoskea kohti. Metsikössä koppelo pakeni meitä, lieneekö se ollut mustikan syönnissä. Mustikoita nimittäin näytti olevan metsissä todella hyvin, kun taas puolukkaa ei näkynyt juuri lainkaan.

Vähän ennen koskea saavuimme Luolajärven rannalle ja rantaa pitkin kävelimme koskelle. Koski oli hyvin kivinen ja näytti siltä että sen yli olisi mennyt joskus jonkinlainen silta. Ainakin siinä oli samalla linjalla neljä samanlaista kivikekoa, jotka vaikuttivat ihmisen tekemiltä.

 Tuuli puhalsi voimakkaasti Luolajärven suunnalta, haimme vähän tuulensuojaa ja pidimme koskella kunnollisen tauon. Eihän Soololla ollut vielä ikää kuin 4,5kk, ja olimme patikoineet tänne jo n. 5 km, niin oli hyvä antaa sen levähtää hyvin ennen paluumatkaa.
Tauon jälkeen lähdimme paluumatkalle, samainen koppelo löytyi taas metsästä. Etelään pistävän lahden pohjukasta otimme tällä kertaa suunnan suoraan joen ylityspaikalle ja pääsimmekin nousemaan vähän korkeammalle ihailemaan ympärillä olevia maisemia.
Tällä kertaa joen ylityksessä Soolo joutui pätkän matkaa ihan kunnolla uimaan, mutta vastarannalle selvittiin. Leiripaikkaa kohti järven rantoja pitkin ja kohta olivat samaiset joutsenet taas edessämme. Polvistuin alas maahan seurailemaan joutsenia ja näytti että ne rauhoittuivat hyvin paikoilleen ja uteliaisuuttaan jopa lähestyivät meitä. Samalla Soolo sai taas hyvän tauon, kun seurailimme lintuja pitkän aikaa.
Leiripaikalle tultua annoin koirille vähän ylimääräistä välipalaa ja virittelin itselle makkaranpaistotulet. Sääennuste oli luvannut illasta alkaen jatkuvaa vesisadetta, niin ajattelin siirtää leirini ennen sitä kanootin luokse.
Purin leirin ja pakkasin tavarat ja lähdin paluumatkalle. Ensin jyrkähkö nousu kurun pohjalle ja sitten poikkesinkin tuloreitiltä sen verran, että kaarroin maaston mukaisesti luoteeseen.
Näin vältin nousun tunturin päälle. Kiersin tunturin länsipuolelta ja sieltä suoraan Ison Pölkkyjärven itäpäähän.
Leiripaikalla pistin kodan välittömästi pystyyn ja tein päivällisen. Sekin tuli todistettua ettei sääennusteisiin voi luottaa. Ennusteen mukaan sade piti alkaa klo 19 mutta se alkoi vasta 19:04.
Illaksi ilma kuitenkin vielä hetkeksi kirkastui ja auringonlaskun aikohin syntyi hieno värileikki. Sateenkaaren pätkäkin näyttäytyi taivaalla ja jostain idän suunnalta kuului valtava ukkosen jyrinä.
Sade jatkui n. klo 21 ja sitä jatkuikin aamuun asti.
Sadekelillä vaelluskota tulee oikein oikeuksiinsa, siellä on hyvin tilaa vaeltajan ja tavaroiden lisäksi parille koiralle ja oikeastaan kolmasosa lattiatilasta jää vielä vapaasti käytettäväksi kaikkeen erilaiseen tekemiseen.

6.9.
Aamupalan jälkeen lähdin vielä yhdelle tutustumismatkalle sateesta huolimatta. Suunta ensin koilliseen ja vetelän suon eteläreunaa itää kohti Poikkipuolisen kotaa. Matkalla piti parikin kertaa ylittää Poikkipuoliselta Pieneen Pölkkyjärveen laskeva puro. Kota oli varsin huonossa kunnossa, sen avattava "hattu" oli lentänyt paikoiltaa ilmeisesti jo joitakin vuosia sitten, muutenkin laudoista tehty katto oli melkoisesti homeessa. Liiterissä oli kyllä hyvin puuta, mutta muuten vaikutti siltä, ettei Metsähallitus taida paikkaa enää muuten huoltaakaan. Ilma oli niin sumuinen, että en päässyt kunnolla näkemään Lehtotunturin länsipäätä, joka putoaa järvelle varsin jyrkkänä.








Palailin suunnilleen samaa reittiä takaisin leiripaikalle. Pakkailin tavarat ja lopuksi purin kodan ja siirsin tavarat kanoottiin.
Paluumatkalle vesisateessa, näytti melontakin onnistuvan sadeviitta päällä. Nyt meloskelin Ison Pölkkyjärven lounaisrantoja seuraillen. Siikajoen suulle johtavan lahden pohjukan ylitin ja suuntasin kohti Pölkkykoskea. Pitkälammen suunnaltakin kuului houkutteleva kosken kohina, mutta sen tarkastelun päätin jättää seuraavaan kertaan. Meloin aivan kosken juurelle ja tällä kertaa sen etelärannalle. Koirat hyppäsivät rannalle ja kävin katsomassa sieltä mahdollista vetoreittiä. Se olikin parempi vaihtoehto, siirsin tavaroita muutaman kymmenen metriä eteenpäin, vedin kanootin jyrkähkön törmän päälle ja siitä vähän matkaa eteenpäin ja loppumatkan sainkin vedettyä kanootin vettä pitkin Pienelle Välijärvelle. Sitten vielä melonta järven yli ja pätkä jokea auton luokse.
Lyhyt mutta hieno reissu tältä osin takana.

Tavarat kyytiin, kanootti auton katolle ja ajo takaisin mökille. Illalla vielä pieni melontaretki  mökkijärvellä ja seuraavan päivänä kotimatkalle.
Kotimatkalla vielä vierailu Korouomassa ja Auttikönkäällä. Auttikönkäällä olikin tehty isot remontit viime käyntini jälkeen. Tekijät olivat tekemässä paikanpäällä viimeistelytöitä. Oikeastaan koko pato oli rakennettu uudestaan, kulkutiet oli uusittu, jne...

Loppukommenttina reissusta voisi todeta vielä. Vaellus on tunnetta, luonnon tarkkailua, hiljaisuuden kuuntelemista, ajatusten lepoa, ei jatkuvaa suorittamista, rehkimistä ja väsyneenä olemista.

Alueesta taas toteaisin, että tämä oli vähän syvempi pintariipaisu alueelle, kuin mitä aikaisemmat päiväkäyntini tänne ovat olleet. Mutta ei varmasti viimeinen käynti, alue on todella miellyttävää vaellusmaastoa, hyvin rauhallista ja tutkittavaa alueella riittää vielä moneksi reissuksi.
Alue on erittäin hyvä vaihtoehto retkeilyyn, jos haluaa retkeillä alueella, missä ei juurikaan liiku muita ihmisiä.


 Mustarinnan tunturin ja Kierikkikairan hoito- ja käyttösuunnitelma 2014 - 2029

video

Täällä vielä edellä olevien kuvien lisäksi muitakin kuvia: Pikareissu Pohjois Posiolle