keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Kevät vaellus Kilpisjärven alueella 11. - 26.4.2015, osa I

10.4. Töitä loppuun asti

Tänään vielä töissä iltapäivälle asti, mutta sitten alkaa konkreettinen matka kohti kevätvaellusta.
Matka oli tosin alkanut jo huomattavasti aiemmin, perinteiseen tapaan reissun suunnittelu oli alkanut jo edellisenä keväänä. Talven aikana hahmottelin reissulle jotain suuntaviivoja ja noin viikko ennen reissuun lähtöä tulostin koneeltani ulos reissun ruokalistan ja varustelistan.

Ruokalistan mukaan oli helppoa tehdä ruokien hankinta, kaksi kauppareissua, ensin ns. kuivat muonat alkuviikosta. Kotona "purin" kaupan pakkaukset, tein uudelleen pakkaamisen ja järjestelin eväät omiin muovilaatikoihin, joilla ne on helppo pakata ahkioon.
Loppuviikosta toisella kauppareissulla sitten ns. kylmäsäilytystavarat. Eväät syömistä vaille valmiina.
Uutuutena aikaisemmille reissulle kävin hankkimassa ns. pienen kylmälaukun, reissun aikaista ruuan säilytystä varten.

Varusteet pakkasin samoin joskus viikon alkupuoliskolla valmiiksi ja torstai-iltana pakkasin ahkion lähtökuntoon.
Perjantai aamuna ennen töihin lähtöä varusteet ja Roni autoon, kylmässä ja/tai jäässä säilytettävät ruuat kylmälaukkuun kylmäkallejen keskelle hyvin verhottuna ja nokka kohti viimeisiä työhommia.

Illalla olinkin sitten lähes reissun puolivälissä, jo perinteeksi muodostuneen tavan mukaan velipojalle yöksi, josta on sitten aamusta hyvä jatkaa matkaa.

11.4.   Matkalla pohjoiseen

Aamulla noin nollakeli, aamupalan jälkeen startti n. 6:45, tavoitteena olla Torniossa klo 08:00. Paikallisesta Prismasta vielä jotain pientä täydennystä, mm. muutama paristo, ns. mustekala, yms.
Ensimmäiset terveiset tunturista tulivatkin sitten tässä vaiheessa Sepeteuksen puhelinsoiton myötä.
Laskeskelimme että Pellon seutuvilla olisimme suunnilleen yhtäaikaa ja sovimmekin treffit Vihreälle pysäkille Pellon pohjoispuolelle.

Kahvin lomassa tuli tunturiterveiset ja muutamia mielenkiintoisia kuviakin tuli Sepeteuksen kamerasta katseltua, siitä se tunnelma mukavasti nousee.

Perinteitä on kunnioitettava, eli seuraavaksi ohjelmassa munkkikahvit Ropin pirtillä. Mukava oli taas paikalle mennä, kun tunturin tietotoimisto oli käynyt jo etukäteen kertomassa tulostani. Välituntureiden polttopuutilanne oli vähän huolena, tuulinen talvi puheissa ja muutakin mukavaa ajatuksen vaihtoa.
Matka jatkuu, Saarikosken kohdalla merikotka oli katselemassa hyvin matalalla evästä, pulmusparvia lenteli pitkin matkaa, selviä kevään merkkejä.

Ajelin luontotalon parkkipaikalle, autoja olikin melkoisen paljon, mutta parkkipaikkakin löytyi. Vastapuolella oli pari pariskuntaa reissun lopuksi pakkailemassa varusteita autoon. Muutama ajatuksen vaihto ja kun olin kertonut koiran olevan kyydissä, niin kohta tulikin kysymys, että onko koira nimeltään Roni ja vastaushan oli myönteinen.
Seuraavaksi kuulin toisen pariskunnan pohtivan ääneen jotain ja sitten tulikin seuraava kysymys. Onko sinulla sen ja sen niminen velipoika, ja taas vastaus oli myönteinen. He olivat tavanneet edellisenä keväänä velipoikanai Porojärvellä, mutta nyt häntä ei kuulemma ollut näkynyt. Kerroinkin veljeni tulevan vasta viikon päästä paikalle.
He lähtivät ja jatkoin varusteiden laittamista lähtökuntoon, viereeni ajoi auto parkkiin ja sieltä nousi pariskunta valmistelemaan omaa lähtöään. Hetken kuluttua he kysyivät että olenko "minä minä" ja olenhan minä. He sanoivat kuulleensa minun olevan paikalla, itse en taas heitä tuntenut. Mutta jäljet johtivat taas sylttytehtaalle, mies oli veljeni vanha koulukaveri ja he olivat myös tavanneet edellisenä keväänä tunturissa.
Tunturin tietotoimisto osoitti jälleen kerran tehokkuutensa.


Ilma oli hyvä, aurinkokin pilkisteli, vaikka pilviäkin oli jonkin verran taivaalla.
Noin 16:30 olimme lähtövalmiina ja aloitimme nousun kohti Tsaikkaljärveä. Nousimme järvelle moottorikelkkauraa, koska siitä kautta nousu on hieman loivempi, kuin hiihtouran kautta.
Järvelle nousun jälkeen hiihtelin vielä järven yli, jossa pidimme ensimmäisen tauon. Edelläni näytti menevän Saarijärveä kohti pari mieshiihtäjää. Muutamia moottorikelkkojakin oli liikenteessä.
Järveltä aloitimme nousun tunturiin ja nousun aikana tavoitin nämä edelläni lähteneet vaeltajat, muutama sanan vaihto, toinen miehistä oli ensimmäistä kertaa ahkion veto hommissa, tähän asti hän oli vaeltanut vain rinkan kanssa. Vielä ei kokemus riittänyt kertomaan, että kumpi se on hänen mielestään parempi vaihtoehto.
Muutama kilometri ennen Saarijärven tupaa oli ladun varrella tauolla vanhempi pariskunta, suuntana heilläkin Saarijärvi. Jotenkin vaikutti, että matkan teko oli ottanut voimille.
Vajaa 3h hiihdon jälkeen saavuin Saarijärven tuvalle, siellä olikin useampia tunturituttuja ottamassa vastaan.
Autiotuvalla oli kylälle palailemassa kolmen nuoremman miehen ryhmä, heidän lisäkseen oli tuvassa tuttu pariskunta. Kun tiesin, että perästä on muitakin tulijoita, niin kerroin jo tässä vaiheessa nukkuvani joko ulkona tai eteisessä, enkä siirtänyt turhaan muuta kuin välttämättömät varusteet pois ahkiosta. Ronille rakensin tuulisuojan ja kiinnitin sen lumiankkurilla sen viereen kiinni.
Varaustuvan puolella oli vain yksi pariskunta, tuttuja hekin.
Autolla tapaamani pariskunta tuli paikalle ja he majoittuivat varaustuvan puolelle, lähellä tupaa tapaamani pariskunta tuli hyvin uupuneena paikalle ja he majoittuivat taas autiotuvan puolelle.
Heti Tsaikkaljärvellä tapaamieni miesten kanssa sovimme, että teemme itsellemme nukkumatilan eteisen lattialle.
Perinteitä on kunnioitettava, eli perinteiseen tapaan ensimmäinen yö vaelluksella tulee nukuttua huonosti.

12.4. Yhä ylös yrittää

Heräsin aamulla n. klo 06:00, ruokin Ronin ja aloittelin aamupalan laiton. Ilma oli pilvipoutainen mukava talvisää. Pikkuhiljaa pakkailin varusteita ja muutkin lähtijät tekivät omia valmistelujaan.
Tänään olikin suunnitelmissa ulkomaan matkailua. Noin 7:45 lähti eräs tuttava pariskunta kohti Lossua. Siinä vaiheessa luulin keskustelujemme perusteella että olemme molemmat menossa samaa reittiä norjan puolella kulkien. Noin klo 09:00 Lähdin nousemaan tuvalta ns. Lossun talvireittiä kohti Duolljehuhputia. Vähän yli 800m:n korkeuteen noustuani käänsin suunnan edellä lähteneiden jälkien mukaisesti tunturin länsipuolelle, jonkin verran ennen kuin poroaita tekee mutkan samaan suuntaan.
Poroaidasta löytyi helposti paikka, josta pääsi hiihtämällä aidan yli. Katselin edessä olevaa jokiuomaa ja totesin, että pitää laskeutua hieman alemmas päästäkseni syvällä uomassa kulkevan jokiuoman yli helposti hiihtämällä. Samalla ihmettelin, kun edellä lähteneet olivat taas hakeutuneet poroaidan jälkeen vähän korkeammalle. Samalla minulle selvisi, että olimme tulkinneet puheitamme väärin, he olivat kiertämässä vain Duolljehuhputin länsipuolelta takaisin Lossun viittareitille ja itse olin jatkamassa norjan puolella pohjoiseen.
Joen ylityksen jälkeen jatkoin pohjoiseen Aldojohkan jokiuoman itäpuolella n.500m etäisyydellä. Jonkin matkaa hiihdettyäni huomioni kiintyi laakson pohjalla johonkin, ja kiikarilla sain sen nopeasti varmistettua, että kettuhan siellä istuskeli minua ja Ronia tarkkailemassa. Muutamia kiirunoitakin näytti tunturissa olevan kevättä odottelemassa.
Noin 1,5km Aldovarrin huipulta lounaaseen joki kapenee ja siirryinkin laakson pohjalle jokiuoman länsipuolelle. Ilmeisesti joku poromies oli ajellut siellä, niin pääsin hiihtämään valmiilla kelkan jäljellä eteenpäin. Lumi kyllä kantoi muutenkin hyvin, mutta kelkka oli valinnut maastollisesti kaikkein helpoimman reitin.

Ilma oli pilvipoutainen, aurinkokin yritti välillä pilkistellä esiin. Vähän ennen Nigosjavrea pidin vähän pitemmän evään puraisutauon ja käänsin suunnan koilliseen
Áldorássan länsipuolella olevaan tuntureiden väliseen satulaan. Nousu on muuten mukavasti noustavaa, mutta laskujoen alkupäässä olevien pienien lompoloiden jälkeen on vielä ns. viimeinen ponnistus eli vähän jyrkempi nousu hyväksi loppuponnistukseksi.
Täältä avautuikin jo hienosti norjan puolen tunturit näkyviin. Alkuosa laaksosta on hyvät maisemat ns. seläntakana Terbmiksen suuntaan ja nyt hienot maisemat ovat loppumatkan silmien edessä.
Ensin laskettelua rajan pinnassa olevan järven länsipäähän, järven länsi/pohjoisreunaa kaartaen valtakunnan rajalle. Näin kaartaen välttää muuten edessä olevan pienne nousun ja pääsee jatkamaan laskua alas kohti Lossuhyttaa. Sujuva laskureitti koukkaa tuntureiden välisessä laaksossa reilut puolikilometriä vielä norjan puolelle, mutta sitten rinne loiveni ja kivikot jäivät sivuun, että pääsin katsomaan sopivaa paikkaa poroaidan ylittämiselle. Noin puolikilometriä ennen norjan puolen kämppää löytyi sopiva paikka laskea suoraan poroaidan yli ja kääntää suksien kärjet kohti Lossun autiotupaa.
Pari pilkkimiestä näytti olevan kokeilemassa onneaan Lossujärven jäällä. Hiihto järven yli ja saavuin
tuvalle n. 17:30, siellä oli Saarijärveltä lähteneet ja lisäksi pari kaveria, jotka olivat lähtöä tekemässä kohti Didnua ja tienvartta.
Ei kun taloksi, päivällisen tekoon ja elpymään päivän kohtuullisen rankasta reissusta. Ajatuksissa oli, että seuraavan päivän annan Ronille lepoa ja hiihtelemme vain kevyen repun kanssa Urtaspahtojen suunnalle.

13.4.  Tuulta ja tuiskua

Päivä aukeni pilvisenä ja tuulisena. Aamupalan jälkeen oli hyvä jäädä rauhassa seuraamaan säätilan kehittymistä. Tuuli koveni ja lumen tulo lisääntyi. Uutta lunta tuli tuulen mukana todella reippaasti. Ulkona käydessä joutui paikoitellen kahlaamaan uudessa lumessa polviaan myöten, toisinpaikoin taas tuuli oli vienyt kaiken uuden lumen mennessään.
Nyt oli hyvä viettää jo etukäteen sovittu lätynpaistopäivä, joka olikin Lossun tuvalle ajateltu, hyvät tuli lätyt ja lepokin oli varmaan tarpeeseen. Roni tuntui varovan jostain syystä vasenta takatassuaan. Tutkin ja testailin sitä ja oma päätelmäni oli, että taitaa kyseessä olla vain kipeytyneet lihakset. Olihan ahkion vetoharjoitukset tälle talvelle alkaneet vasta Kilpisjärven luontotalon parkkipaikalta.



Luonto on ihmeellinen, taas sain ihmetellä sitä, että miten nuo pienet pulmuset selviävät tuollaisessa kelissä, muutamia niistä lenteli tuulessa ja tuiskussa.
Kulkijat olivat tänään vähissä, viereiseltä rajavartioston kämpältä poikkesi iltapäivällä kolme kaveria. Kertoivat tulleen hiihtämään, niin täytyy sitten hiihtää välittämästä kelistä. Pienen lenkin kävivät heittämässä Urtaslaakson suunnalla ja palasivat takaisin rajan kämpälle.

14.4. Kohti "valtatietä"

Lepopäivät on rasittavia, ilmeisesti siitä johtuen unta riitti tänä aamuna jopa 6:30 asti.
Tuuli oli jo huomattavasti heikentynyt, mutta edelleen se oli pohjoisessa. Lumisade oli jo lakannut ja näkyvyyskin oli hyvä.
Annoin vierailleni etuoikeuden tehdä ensin aamupalansa ja aloitin oman valmisteluni vasta siinä vaiheessa, kun he aloittivat varusteiden pakkaamisen. Koko ajan ajatuskone työsti jatkosuunnitelmaa, en vieläkään ollut päättänyt lähtösuuntaani, vaihtoehtoina siis nousu norjan puolelen tunturiylängölle tai lasku Urtaslaaksoon.

Aamupalan jälkeen aloitin omienkin varusteiden pakkaamisen ja jatkoin tuumailua.
Uutta lunta oli tullut paljon, paikoin tuuli oli sen vienyt mennessään, mutta toisiin paikkoihin se oli kinostunut, tällä hetkellä pohjoisesta puhalteleva tuuli olisi ollut tunturiylängöllä vastainen. Lumen muoto oli varsin erikoinen, se oli monin paikoin melkoisilla aalloilla ja aallon muoto oli varsin terävä. Aalto saattoi nousta jyrkästi ylös, paikoin jopa 40 cm korkeasti ja lumen pinta oli kova.
Vieraani lähtivät jatkamaan matkaa kohti Meekoa Urtaslaakson kautta, itse jäin vielä pakkaamaan ja siivoamaan kämpän. Samalla päätöskin syntyi, jatkan Pitsusjärvelle ja kierrän sitä kautta norjan puolelle. Samalla päätin että norjan puolen vierailu jää päiväretkeilyksi Pitsusjohkan kämpältä.

Noin 10:45 suksien kärjet kohti Urtaslaaksoa, tuulen tiivistämä lumi kantoi hyvin. Ilma oli pilvipoutainen, sininen taivaskin pilkisteli vähän jostain pilvien raosta. Lumiaallot oli osin haastavia, osasta suksi kulki läpi, mutta osaan taas suksi tökkäsi. Noin 45 minuutin alamäki hiihdon jälkeen saavuin Urtaslaakson mutkaan ja suunta kääntyi itäkoillisesta kaakkoon. Urtasjärvellä näytti olevan muutamia pilkkijöitä onneaan kokeilemassa, suuntasin järven pohjoispuolella olevan selänteen yli kohti Urtashotellia.
Riimmajärvelläkin oli omat onnen onkijansa, vieraani näyttivät tekevän lähtöä Urtashotellilta ja vastaavasti Meekon suunnasta näytti olevan kaksi ihmistä tulossa hotellille. Hetken kuluttua näin että myöskin Pitsuksen suunnasta oli tunturiselänteeltä laskemassa kaksi ihmistä hotellia kohti.
Hiihdin hotellille ja totesin talonmiehen olevan vielä talvilomalla, koska ovi oli lähes yläreunaan asti lumikinoksen takana. Noin 1,5h vierähti aikaa tämän välin hiihtämiseen. Kaivoin lapion esiin ja juuri kun lumitöiden viimeistely oli loppusuoralla saapuivat hotellille uudet vieraat ja kohta heidän perässään vielä toisetkin vieraat. Meekon suunnalta tulleet kertoivat yrittäneensä jo edellisenä päivänä paikalle, mutta näkyvyys oli hävinnyt kokonaan ja he olivat palanneet takaisin lähtöpaikalleen.
Onneksi nyt ovi oli auki ja siirryimme kaikki hotellin ravintolanpöydän äärelle nauttimaan tarjoilusta. Orkesterin soittimien vireyskin tuli tarkistettua ja hyvin soitto kajahti hotellin katon rajan soittorasiasta.

Tauon aikana tuvalle ajeli kolme moottorikelkkaa, yhden perässä oli latuhöylä ja toisilla oli reet perässä. He kertoivat tuoneensa 15 hengen hiihtoryhmän Lossulle, ja ryhmä oli hiihtämässä Meekolle. Sieltä heille olisi taas tarjolla kelkkakyyti takaisin Kilpikselle.
Päätinkin karata ennen tätä ruuhkahuippua jatkamaan matkaani.

Urtashotellilta pääsee mukavasti Pitsuksen suuntaan, kun aloittaa nousun heti hotellilta. Ensimmäiselle "hyllylle" on helpoin nousta, kun hiihtää ensin vähän ns. takaisinpäin. Siitä voikin sitten aloittaa tasaisen nousuosuuden, jota riittäkin sitten lähes 2,5km.
Viimeisen nousun jälkeen vältin nousua ja ajauduin vähän liian alas Sen vuoksi jouduin hiihtämään kaltevaa rinnettä, joka nousee nimismiehen majan suunnasta. Seuraavalla kerralla pitää muistaa kaartaa hivenen ylemmäs.
Sitten hiihtelinkin "valtatielle", laskettelin Pitsusjärvelle ja sen yli Pitsuksen kämpälle. 14;45 perillä, joten tämän välin hiihto"urakka" taukoineen vei kokonaista 3h aikaa. Molemmat puolet kämpästä oli tyhjänä, siirtelin varusteet sisään ja rakensin ulos Ronille tuulisuojan valmiiksi.

Haltin suunnasta tuvalle poikkesi kaksi koiravaljakkoa, ohjaajat olivatkin tunturituttuja edelliseltä keväältä, silloin he olivat suksipelissä liikkeellä. He kertoivat käyneensä Haltin huipulla valjakkojen kanssa. Pienen välipalatauon jälkeen he jatkoivat matkaa, samoihin aikoihin varaustuvan puolelle tuli yksi pariskunta.

15.4. Päiväretkellä

Aamu oli pilvinen ja tuulinen. Ajatuksenani oli hiihdellä lähimaastossa, Roni näytti vieläkin arkailevan vasenta takajalkaansa. Tuuli oli kääntynyt yön aikana etelän suuntaan. Pakkailin päiväreppuun taukotakin, kartan ja vähän välipalaa ja lämmintä juomaa ja suuntasin Toskalin suunnalle. Nousin Rassejohkan yli ja hiihtelin erotusaitojen luona olevien kämppien välistä ja nousin ylös tunturiin kämpiltä kaakon suuntaan. Tutkailin vähän maastoa ja vaihtoehtoista reittiä, jos taas joskus olen menossa Pitsukselta Toskalin suuntaan. Yleensähän reitti on kaartanut Nássagohpejávrien vierestä Toskalpurolle. Jossain vaiheessa olin juuri asettumassa välipalatauolle, kun huomasin Ronin kiinnittävän huomionsa johonkin selkäni takana. Käännyin ympäri ja maakotkahan siellä liiteli hyvin matalalla kohti Meekonlaaksoa.
Tauon jälkeen kaartelin kohti pohjoista ja laskettelin pikkuhiljaa Rássevággiin. Sieltä olikin mukava laskettelureitti kohti Pitsuksen tupaa. Ylhäältä näin, että pari kulkijaa oli asettunut Rássejohkan suulle pilkille. Hiihtelin tuvalle ja sieltä löytyi kuusi eräopasopiskelijaa, samaa ryhmää olivat myöskin nämä jokisuulle jääneet pilkkijät. Opiskelijat pystyttivät kolme telttaa yöpaikakseen ja pilkkimiehet laittoivat oman telttansa jäälle, niin he saattoivat pilkkiä vaikka makuupussissa maaten. Yksi opiskelijoista oli vähän kipeänä ja hän aikoi yöpyä tuvassa.
Varaustuvan puolelle saapui iltapäivän aikana pari pariskuntaa ja kaksi sveitsiläistä luisteluhiihtäjää, jotka olivat liikkeellä melko kevein varustein.
Iltaa kohti ilma kirkastui ja Haltin huippukin tuli pilviverhon jälkeen näkyviin.

16.4. Varhainen lintu madon nappaa

Heräilin aamulla katselemaan uutta päivää. Sää oli pilvipoutainen, pakkasta -2 astetta.
Melko varhain aamusta pilkkipaikalle jäänyt eräopasopiskelija tuli kämpälle kalasaaliineen. Hän oli aloittanut pilkkimisen aamulla n. klo 05:00 ja jatkanut sitä n. 2h. Hän sai yhteensä 38 kpl rautuja, joiden koko oli varsin pieni, yhteispaino jäi karvan verran alle 4,0 kg.
Muutama päivä myöhemmin kuulemani tarinan mukaan kalat olivat kasvaneet melkoisesti, kun tarinan mukaan hän oli saanut rautuja 38 kg :), äkkiäkös ne kalat lapissa kasvaa.

Opiskelijoista viisi lähti kohti Haltin huippua, pilkkijä jäi jatkamaan kalojen narrausta, toipilaana oleva jäi vielä parantamaan vointiaan ja hänelle jäi vielä yksi kaveri, joka ei vaan halunnut lähteä Haltille.
Pakkailin omat tavarani lähtövalmiiksi, mutta en pitänyt mitään kiirettä, ajattelin odotella sään kirkastumista. Varaustuvan puoli tyhjeni, kun sieltä lähti kaikki asukkaat kohti tienvartta. Ennen puoltapäivää tuvalle tuli kuuden hengen tsekkiryhmä. He olivat pakanneet varusteensa kassiin, joka matkusti pulkan kyydissä, lisäksi heillä oli kevyt päiväreppu selässä. He majoittuivat varaustuvan puolelle. Lisäksi tuvalle poikkesi kahden miehen ja yhden naisen ryhmä, ilmeisesti he olivat jatkamassa vielä Haltille.
Itse lähdin hiitämään kohti Pitsusjärven luoteispäätä n. 12:10, sopivasti siinä vaiheessa kun aurinkokin alkoi jo pilkistelemään. Hiihtoreitti meni aivan Govdánjárgan rannan vierestä ja pari pilkkijää oli pilkkiarkin kera pilkkimässä heti tämän niemen jälkeen, muita kulkijoita ei jäällä näkynyt. Järven jälkeen hiihtelin pääosin jokiuomaa pitkin, muutaman mutkankohdan ohitin hiihtämällä mutkat ns. suoraksi.


Noin 14:30 alitin poroaidan jokiuomaa pitkin hiihtämällä ja kolmen tunnin hiihdon jälkeen olinkin perillä Pitsusjohkan hytalla. Tästä suunnasta tullessa kämppä tulee vähän kuin yllättäin näkyviin joen varressa olevan tievan takaa. Vaikutti ettei tuvalla ole kukaan poikennut vähään aikaan. Pihalla oli nippu tuoreita koivurankoja polttopuiksi ja sahailin ja pilkoinkin niistä vähän polttopuita.
Puucee oli lunta puolillaan ja lapioinkin sen taas käyttökuntoon. Sää jatkui hienona iltaan asti ja pakkanenkin kiristyi niin että sitä oli illalla -8 astetta.
Oli hienoa ihailla ilta-auringon antamia värejä ja nauttia ympärillä olevasta täydellisestä hiljaisuudesta.

17.4. Kaarretta katselemassa

Taas kerran herätys n. klo 06:00, sää oli vähän pilvinen, pakkasta -6 astetta. Tein aamupalan ja pakkailin päivärepun lähtökuntoon kaikessa rauhassa.
Noin 08:30 aloitimme Ronin kanssa tuvalta nousun länteen tuntureiden väliseen satulaan ja siitä lasku Márfejávren eteläpäähän. Siitä sitten taas nousemaan välitavoitteena Jeavasjávri. Tällä kertaa aloitin nousun melkein heti Márfejávren jälkeen, näin pääsin hoitamaan nousun pitemmällä matkalla, kuin että olisin noussut suoraan laskujoen vartta ylös. Jokiuoman saavutin vasta n. 950m:n korkeudessa. Jokiuomaa hiihtelin lähelle Jeavesjávrea, mutta vähän enne järveä käännyin ns. kämppäkivelle pitämään pikku taukoa. Hiihto tänne näytti vieneen aikaa reilun tunnin.

Ilma tuntui kirkastuvan koko ajan ja tauon jälkeen suuntasin suksen kärjet lounaaseen kiertääkseni järven länsipuolella olevan tunturin eteläpuolelta. Reittini kaartoi pikkuhiljaa länteen ja nousi koko ajan loivasti ylöspäin ja korkeimmillaan nousimme lähes 1100m:n korkeuteen. Sieltä aloitin laskun kohti Njárgajávrea, jossa olikin yksi reissuni "tavoitteesta". Vuosia aikaisemmin olin ylempää tunturista katsonut siellä olevan jonkinlainen kivikaarre ja nyt oli tarkoitus käydä katsomassa se tarkemmin. Pieni kivikaarre sieltä löytyikin, sauvalla mitaten vaikutti aidan korkeus olevan vajaa 1,0m, koska lunta oli aidan vieressä n. 80 cm. Aidan toisessa päässä oli hirrenpää näkyvissä nojaamassa aitaan. Lieneekö se jäänteitä aidan luona mahdollisesti aikaisemmin olleesta rakennuksesta, ainakin ilmakuvan perusteella vaikuttaisi että sellainenkin siellä on voinut joskus olla.

Tästä matka jatkui edelleen länteenpäin, edelleenkin alamäkeen loivasti lasketellen. Eli toisena tavoitteena oli hiihdellä Smuolgovággiin, tunturilaaksoon, joka tässä kohti oli n. 1000m:n korkeudella. Koko laakson pituus on n. 8km, se alkaa n. 1050m:n korkeudelta ja päättyy n. 900m;n korkeuteen.
Norjalaisiin karttoihin on laaksoon melko lähekkäin merkittynä kahden kodan kuvat, ja tarkoitus oli yrittää selvittää löytyykö sieltä enää mitään merkkiä rakennuksista.

Olin laittanut karttojen perusteella paikkojen koordinaatit muistiin ja sen perusteella yritin niitä etsiä. Mitään merkkiä vanhoista rakennuksista en löytänyt, joten katselin sopivan paikan kivikoiden keskeltä ja asetuin pitämään vähän evästaukoa. Kiirunat pitivät ympäristössä omia kevätjuhliaan ja pulmusiakin oli liikenteessä. Toisen merkityn paikan kohdalta löytyi melko laaja, tosin matala kivi, olisiko se ehkä johtanut kartoittajaa harhaan?

Paluumatka sujuikin sitten lähes tuloreittiäni, Njárgajávren kohdalla hiihtelin järven pohjoispuolelta samalla hahmotellen itselleni aikaisemmin kulkemiani reittejä. Olin nimittäin joku vuosi aikaisemmin huonossa näkyvyydessä niillä seutuvilla hiihtänyt ahkion kanssa varsin kaltevalle rinteelle ja löytyihän sekin paikka maastosta. Jos joskus sattuisin samalle alueelle huonossa näkyvyydessä, niin muutoinkin osaisin nyt valita reittini toisin, tämän päivän reitti olisi jatkossakin hyvä vaihtoehto kulkemiselle Jeavasjávrelle täältä laaksosta.

Tämä reissu taas vahvisti sen, että samakin reitti eri suuntaan kuljettuna onkin maisemallisesti aivan eri reitti. Nyt esim ennen Jeavasjávrea katselin Govddosgaisin maisemia täältä lännen suunnalta, joita taas menomatkalla en ollut huomannut lainkaan. Kovin erilaiselta tämä jylhä tunturi näyttikin tästä suunnasta.

Jeavesjávren ylityksen jälkeen aloitin laskun Marfejávrelle noudatellen tulojälkeäni, samalla mietin, että mahtaisiko tätä kaltevaa rinnettä pystyä laskemaan ahkion kanssa, pitänee joskus kokeilla. Jos se nimittäin onnistuu, niin siitä on huomattavasti helpompi mennä alas, kuin jyrkkää jokiuomaa. Ennen Marfejávrea ylitin siihen laskevan joen ja kiersin järven eteläpuolelta käymättä järvellä lainkaan. Näin vältin järveltä nousun kokonaan. Tässä tosin piti yksi pätkä mennä sen verran kaltevaa rinnettä, että siitä ei taitaisi ahkion kanssa uskaltaa hiihtää. Sitten olikin enää jäljellä loppulasku tuvalle.

Mielenkiintoinen havainto lumesta oli se, että heti kun laskin tänne Pitsusjohkan laaksoon, muutui lumi märäksi, kun koko päivän olin hiihtänyt hyvällä hankikelillä pakkaslumessa. Hiihtoreissulle kertyi pituutta n. 6,5h, upea päivä, hienot maisemat, hyvä sää ja ihmisistä tyhjä tunturi.
Tämän reissun kunniaksi olikin hyvä testata ensimmäistä kertaa mukaani ottamaa jälkiruokaa, suklaamoussea. Hyväähän se oli ja valmistus sujui helposti.
Koko päivän Roni näytti juoksevan hyvin, mutta taas illalla se näytti arkailevan vasenta takajalkaansa.
Lämpötila laaksossa oli päivän aikana ollut lämpöisen puolella mutta illalla pakkasta oli -2 astetta, eli seuraavalle päivälle näyttäisi olevan hyvää hiihtosäätä tiedossa.