sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Kevät vaellus lähestyy

Jos asiat rullaavat suunnitellusti, niin tästä kahdenviikon päästä olen hiihtämässä hienossa valkoisessa tunturilaaksossa upeissa maisemissa ja tietysti aurinko paistaa ja tuuli on takana.

Reisu alkaa tästä pikkuhiljaa hahmottumaan, kuten jo aikaisemmin arvelin, niin tämän kevään sovittu lätynpaistopaikka on alkanut hahmottumaan Lossun suunnalle, aika näyttää että kummalle kämpälle.
Joka tapauksessa Kilpikseltä lähtö ja kova yritys olisi päästä suksille 11.4.
Lätynpaistopaikalle starttaa mahdollisesti muitakin lätynpaistajia samana päivänä, joten voi olla että osan matkaa saan matkaseuraakin tuolle välille.

Lossulta sitten luoteeseen, eli Norjanpuolelle olisi tarkoitus lähteä nautiskelemaan hiljaisuudesta ja upeista maisemista. Oletus on, että siellä saamme Ronin kanssa kulkea aivan omissa oloissamme.
Ainakin viisi vuorokautta löytyisi suunnitellusta aikataulusta hyvin aikaa hiihdellä niissä maisemissa.
Muutamia mielenkiintoisia tavoitepaikkoja on taas tiedossa "tutkimusmatkalle".

Sitten pitänee pistäytyä katsomassa Käsivarren ruuhkaa, tosin yritän ajoittaa sen niin, että ruuhka, joka monesti etenee aaltoliikkeenä, olisi sillä hetkellä kylän pinnassa, tosin jonkun toisen kyselemänä on kyseisen viikonlopun aikana Pitsuksen varaustupa täynnä, mutta se ei minua häiritse. Monesti olen hiihdellyt Pitsuksen "ruuhkatuvalle" viikonloppuna ja silloin siellä on yleensä ollut varsin rauhallista, näin ehkä vihjeenä toisillekin, että reissun voi aloittaa muulloinkin kuin viikonloppuna.

Sitten jos sää sallii ja mielihalut on samat kuin nyt, niin matka jatkuu Pitsukselta itään, joko Somaksen kautta norjan puolelle tai toinen vaihtoehto on hiihdellä Toskalharjin kautta Valtijokilaaksoon ja sieltä Taabmalle. Sieltä sitten muutamaksi päiväksi norjan puolelle, sieltä löytyy taas alue, jossa on hyvä mahdollisuus hiihdellä aivan omissa oloissaan ja sielläkin on vähän "tutkimusmatkaa" tiedossa, kun ehkäpä yritän katsella alueella olevaa pientä kämppää, jota ei löydy kartoista.

Parin viikon vaelluksen jälkeen lienen taas Taabmalla ja alan kääntämään suksen kärkiä ja Ronin nokkaa kohti Kilpisjärveä. Loppureitti on vähän kiinni silloisista keliolosuhteista ja kylälle paluupäivästä, joka on vieläkin vähän arvailujen varassa, mutta varmaankin 26.4. pitänee tulla johonkin aikaan tienlaitaan.

Reissukuume ei siis ole yhtään laskenut.

Kotikulmille ei sitten kunnon talvea tullut tänäkään vuonna, onneksi pääsiäisen aikaan pääsemme Ronin kanssa muutamaksi päiväksi testaamaan ahkion vetoa koillismaalle. Saadaan vähän testattua uusia aisoja ennen reissua ja tarvittaessa voidaan niitä vielä vähän jatkojalostaa jos siihen tulee tarvetta.

Alkavalla viikolla pitänee aloittaa reissuruokien hankkiminen, pitää vielä viimeistellä vanhoista ruokalistoista uusi lista tälle reissulle, odotettavissa on vähän lisämakuja pääruokiin ja jotain jälkiruokien testailua. Tuorejuustoa ja/tai homejuustoa joihinkin ruokiin, kuivattuja kanamunia ehkäpä lähtee mukaan ja punnitse itse kaupassa ajattelin käydä myöskin vähän tutustumassa vaihtoehtoihin.

Suksetkin pitää vielä käyttää suksihuollossa, niin saavat huoltaa suksen pohjat kuntoon, jne..
Eli nyt alkaa reissuun valmistautuminen oikeasti, tähän asti se on vain ollut tuumailua.