torstai 13. maaliskuuta 2014

Vaelluskuumetta havaittavissa

Aivan selvästi vaelluskuume on nousemassa.
Viimeksi kirjoitin, että pitäisi alkaa valmistautumaan, nyt sitten olen sen tehnyt.

Päätin tilata itselleni uuden ahkion, kun en saanut aikaiseksi tehdä sitä itse, saan nyt vähän leveämmän ja tilavamman kuin mitä oma tekeleeni on.  Siinä on näillä pitemmillä reissuilla meinannut alkumatkasta kuorman korkeus nousta häiritsevän korkeaksi, nyt saan siihen hyvän avun.
Kyseessä on Somas max ahkio, joita ahkioPekka valmistaa. Lähiaikoina saan sen ja alan sovittelemaan koiran aisoja ahkion aisoihin, eiköhän siitä vielä hyvä tule.
Tässä Ohtamaan Jounin ottamia kuvia kyseisestä ahkiosta (jos linkki toimii)
somaspulkka

Sukset on viety suksenhuoltoliikkeeseen viimeisteltäväksi vaelluskuntoon ja sieltä on tullutkin jo viesti, että sukset olisi noudettavissa.

Ronin lihotuskuuri ja sen isännän laihdutuskuuri on aloitettu, liikuntakin on tullut taas osaksi elämää, kunhan tämän saan kirjoitettua, niin lähden Ronin kanssa reippaalle lenkille.Ka
Tänään oli hyvää joutilasta aikaa, kun ajelin autolla, niin tulipahan mietittyä valmiiksi tulevan vaellusreissun ruokalista, nyt se pitää vielä naputella koneelle ja ennen lähtöä kipaista hakemassa ne kaupasta.

Eilen illalla naputtelin tabletilla karttapohjalle reissun alkupään etappeja ja samalla katselin että miltä reissun alkupään päivämatkat vaikuttaa. Tulen ottamaan ns. pehmeän lähdön, eli aluksi on suunnitelmissa muutama helppo päivä ja sittenhän loput reilu kaksiviikkoa meneekin jo omalla painollaan.

Eli ainakin minun mielestäni edellämainittuja oireita voisi epäillä vaelluskuumeen ensioireiksi, se onkin niin paha tauti, että siihen ei onneksi ole keksitty mitään parantavaa lääkettä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti